Arkisto aiheelle 'Valtuustoryhmän kuulumisia'

Sivu 2 / 4

Luontohaastekilpailun voitto Jyväskylään

Luontohaastekilpailun voitto Jyväskylään

Vuosi 2010 oli kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden juhlavuosi.
Jyväskylän kaupunki voitti Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen
partiolaisten ja Suomen Ladun yhdessä järjestämän luontohaastekilpailun
Suomen parhaista uusista luonnonsuojelualueista. Jyväskylä osallistui
kilpailuun rakennus- ja ympäristölautakunnan
puheenjohtaja Paloma Hannosen (vihr) aloitteesta.

Haastekilpailuun osallistuminen edellytti vuoden aikana tehtyä uutta
suojelupäätöstä yhdelle tai useammalle merkittävälle luontoalueelle.
Jyväskylän kilpailuun esittämät alueet ovat Touruvuorten alue,
Iso-Haapasaari, Mustaniemi ja Vähä-Urtti. Näillä suojelualueilla elää
monta uhanlaista lajia ja puusto on paikoin jopa 150 vuotta vanhaa.

- Voitto on hieno tunnustus alueelle ja erityisen hienoa on, että
kilpailun tuloksena Suomeen saatiin kansallispuiston verran uusia
suojelualueita. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi on tehtävä töitä
hartiavoimin niin kuntatasolla kuin koko Suomessakin, toteaa rakennus- ja
ympäristölautakunnan puheenjohtaja Paloma Hannonen.

- Vuosi 2010 oli YK:n monimuotoisuuden juhlavuosi. Ehkä voisimme ajatella,
että meneillään oleva vuosikymmen on monimuotoisuuden vuosikymmen, sillä
YK:n ja Suomenkin tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden
köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä, sanoo Jyväskylän vihreiden
puheenjohtaja Nico Holmberg.

Jyväskylän Vihreät onnittelee Jyväskylän kaupunkia voitosta!

Lisätietoja:

Paloma Hannonen p. 050 593 1190
rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja

Nico Holmberg p 044 340 4053
Jyväskylän vihreiden puheenjohtaja

Kunnallisten luottamushenkilöiden sidonnaisuudet julki

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.1. 2011 Vihreän kaupunginvaltuutetun Paloma Hannosen ja muiden aloitteen kunnallisten luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien julkistamisesta myös kaupungin verkkosivuilla.

Valtuustoaloite:

Politiikan uskottavuuden säilyttäminen vaatii toimia niin valtakunnallisesti kuin kunnallistasollakin. Avoimuuden lisääminen ja päätöksenteon läpinäkyvyys lisää luottamusta puolueettomuuteen ja vähentää
epäselvyyksien määrää. Kunnallistasolla luottamushenkilöiltä ei vielä laissa vaadita sidonnaisuuksien ilmoittamista, mutta Jyväskylä voisi edistää omilla toimillaan hallintokulttuurin avoimuutta.

Ehdotan, että Jyväskylän kaupungin sivuille tehdään osio, jonne kerätään vapaaehtoisten ilmoitusten (joko suoraan luottamushenkilöiltä tai kunnallisjärjestön ilmoitusten) perusteella luottamushenkilöiden
yhteiskunnalliset sidonnaisuudet.

Tällainen käytäntö on pakollisena eduskunnassa ja useampaan kaupunkiin on suunnitteilla vapaaehtoisuuteen perustuva mahdollisuus kertoa kaupungin sivuilla millaisissa toimissa on mukana.

Paloma Hannonen

Lisäteitoja:

http://viheralue.blogspot.com/2011/01/jyvaskyla-julkaisee.html

Vihreiden ryhmä: Rallirahat kulttuuriin

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Maia Fandi, ryhmäpuheenvuoro Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa 29.11.2010

Vihreitä näkemyksiä kaupunginhallituksen talousarviosta vuodelle 2011

Jyväskylällä, samoin kuin muilla kunnilla, on velvollisuuksia, joita ei voi väistellä. Niihin kuuluu paitsi palvelujen järjestäminen kuntalaisille myös vastuu kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Budjetti on kuin ohut nuora, jolla päättäjien tulisi tasapainoilla kasvavat painolastit pään päällä, harteilla, käsivarsilla ja selässä. Kuinka tästä selviämme? Kaupunginhallituksen tekemistä lisäyksistä huolimatta ensi vuosi tulee olemaan tiukka; senttejä joudutaan varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluissa venyttämään, jotta ne saadaan riittämään keskeisten palvelujen turvaamiseen.

Kaupunginhallituksen talousarvioseminaarissaan tekemä esitys ensi vuoden talousarvioksi on kuitenkin huomattavasti armollisempi ja inhimillisempi, mitä kaupunginjohtajan esitys oli. Vihreä valtuustoryhmä on tyytyväinen siihen, että kaupunginhallituksen esityksessä on paljon niitä elementtejä, jotka valtuuston käymässä lähetekeskustelussa oli esillä.

Sosiaali- ja terveyspalveluissa meitä Vihreitä mietityttää lisäeurojen kohdentaminen ja esillä olleet intressit suunnata niitä enenevässä määrin palvelusetelien käytön lisäämiseen. Ryhmämme ei täysin tyrmää ajatusta palveluseteleiden käytön lisäämisestä, mutta suhtautuu siihen kriittisesti. Palvelusetelien käytön lisääminen on hyväksyttävää, mikäli se täydentää olemassa olevaa omaa palvelutuotantoa sekä on asiakasystävällistä. Peräänkuulutamme siis selkeitä perusteluja ja suunnitelmallisuutta palvelusetelien käyttöön – se ei saa olla poliittisen köydenvedon epämääräinen tulos, jossa lopputuloksen järkevyys asiakkaan, potilaan tai kunnan kannalta ei ole selvillä.

Kaupungin taloudessa on huolestuttavaa, että ensi vuonna sosiaali- ja terveysalvelujen bruttomenot ovat suuremmat kuin koko kaupungin verotulot. Tämä on kestämätöntä. Hyvinvointia tukeviin palveluihin panostaminen keventää pitkällä aikavälillä tarvetta raskaisiin – ja kalliisiin – sosiaali- ja terveyspalveluihin. Vihreät toivovat, että ennaltaehkäiseviin toimiin panostetaan. Olemmekin tyytyväisiä, että esimerkiksi kansalaistoiminnan keskukseen, monikulttuurikeskus Gloriaan ja lapsiperheiden tilapäiseen kotipalveluun on resurssoitu ensi vuoden talousarvioon. Rohkeutta tehdä tämän suuntaisia päätöksiä tarvitaan jatkossakin. Vihreän ryhmän mielestä ennaltaehkäiseviin palveluihin panostaminen on kovaa talouspolitiikkaa, jolla pystytään saavuttamaan pitkässä juoksussa säästöjä.

Vihreä valtuustoryhmä on tyytyväinen, että kaupunginhallitus lisäsi kaupunginjohtajan esitykseen 250 000 euroa sivistyslautakunnan oman esityksen mukaisesti. Tällä summalla pystytään hieman helpottamaan koulujen ahdinkoa.

Olemme tyytyväisiä, että yhtään kirjastoa ei tarvitse lakkauttaa. Kirjastojen kehittäminen alueellisina monitoimikeskuksina on kustannustehokasta ja asukasystävällistä ajattelua, jollaista kaupunkimme kaipaa.  Mielestämme myös museoita tulisi toimintaedellysten supistamisen sijaan kehittää aktiivisen toiminnan keskuksiksi. Ensi vuonna tehtävä museoverkkoselvitys voinee antaa suuntaviivoja tähän kehittämiseen.

Paikallisliikenteen lippuhintojen haluamme pysyvän mahdollisimman lähellä nykytasoa, jos ja kun hintojen alentaminen ei tässä tilanteessa ole mahdollista. Paikallisliikenne on uudistusten edessä; odotamme paljon tulevalta kilpailutukselta.  Uskomme myös ensi vuonna valmistuvan ilmasto-ohjelman antavan eväitä ja velvoitteitakin joukkoliikenteen kehittämiseen siihen suuntaan, että siitä saataisiin yksityisautoilua helpompi vaihtoehto. Ilmasto-ohjelman toteuttamiseen tuleekin jatkossa varautua myös taloudellisin panostuksin viimeistään vuoden 2012 talousarvion laadinnassa.

Kriittisyys kulutusta, yksityisautoilua ja uusiutumattomien energialähteiden käyttöä kohtaan tulee kasvamaan – ympäristöongelmien kasvaessa niin paikallisella kuin globaalillakin tasolla. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna rallit eivät ole Jyväskylälle imagohyöty vaan imagotahra. Se, että Jyväskylä tunnetaan Kapkaupunkia myöten ralleistaan ei ole – eikä varsinkaan tule olemaan – positiivista. Tulevaisuudessa rallit tulevat näyttäytymään entistä enemmän negatiivisena asiana. Jyväskylän kaupungin tulisi mitä pikimmin pestä kätensä ja lopettaa kuntalaisten verorahojen käyttö kansainvälisen moottoriurheilun tukemiseen. Sen sijaan Jyväskylä voisi osoittaa kantavansa oman vastuunsa päästövähennyksistä ja ryhdistäytyä esimerkiksi kestävämpään kehitykseen pohjautuvien kulttuuritapahtumien saralla. Siksi tulemmekin esittämään, että kaupunginhallitus avustaisi 260 000 eurolla rallien sijaan erilaisia kulttuuritapahtumia sekä näyttelyitä, jotka myös ovat vetovoimatekijöitä. Kulttuuri tarjoaa ihmisille mahdollisuuksia olla aktiivisina toimijoina ja osallistua sekä tukee monella tavalla ihmisten henkistä hyvinvointia.

Investointien lista on mittava. Suurin osa investoinneista on ns. pakkoinvestointeja, joiksi katsomme kosteusvaurioisten ja sisäilmaongelmaisten rakennusten korjaukset. Terveysongelmien minimoimiseksi nämä korjaukset ovat välttämättömiä, joten hyväksymme niiden tekemisen lainoituksella. Ryhmämme on tyytyväinen, että Hippoksen pesäpallostadionin korjaamiseen tarkoitettu 600 000 euron summa on poistettu ensi vuoden talousarviosta, edellä mainitut pakkoinvestoinnit ovat etusijalla.

Kaiken kaikkiaan meille Vihreille päättäjille ja kaupunkilaisille on suuri helpotus, että
verotulojen kehitys vaikuttaa sittenkin positiiviselta ja tulevasta vuodesta todennäköisesti selvitään tiukalla taloudenpidolla ilman tämän suurempia leikkaus- tai säästövaateita.

Aloite energiasäästöasiantuntijasta

Jyväskylän on palkattava/nimettävä kaupungin energiasäästöstä vastaava
kokopäivätoiminen henkilö Tilapalveluun lvis- ja
energia-asiantuntijatehtävään.

Energiatehokkaat ratkaisut ovat yleensä investointikustannuksiltaan
kalliimpia, mutta tulevat esimerkiksi rakennusten elinkaaren aikana
käyttökustannuksina ja ympäristön näkökulmasta edullisemmiksi.

Tilapalvelun näkökulmasta energiataloudellisten ratkaisujen löytäminen ja
nykyisen toiminnan tehokkaampi suunnittelu edellyttää päätoimisen lvis- ja
energia-asiantuntijan.

Suuremmissa kaupungeissa (esimerkiksi Lahti ja Espoo) palvelukiinteisöjen
ympäristökäsikirjan ylläpitoon liittyvät asiat, energiakulutuksen seurantaan
ja raportointiin sekä koko kaupungin eri toimialojen energiakäytön
koordinointivastuu on päätoimisen henkilön vastuulla. Näin on oltava myös
Jyväskylässä.

Jos Jyväskylä haluaa parantaa julkisten tilojen energiatehokkuutta, vähentää
lämmön- ja sähkökulutusta sekä kokonaisuudessaan kaupungin
ympäristökuormitusta, on Jyväskylän mahdollisettava resurssit tähän työhön.

Näin voidaan vähentää Jyväskylän ympäristökuormitusta, vastata
ilmastonmuutoksen haasteisiin sekä mahdollistaa merkittäviä taloudellisia
säästöjä, jotka voidaan kohdentaa esimerkiksi sosiaali- ja
terveyspalveluiden lakisääteisten palveluiden turvaamiseen yhä tiukentuvassa
taloudellisessa tilanteessa.

Touko Aalto

Sosiaalipäivystysyksikön perustaminen

Valtuustoaloite 19.4. 2010

Sosiaalipäivystys on lakisääteinen palvelu, jonka tarkoituksena vastata kiireelliseen avuntarpeeseen kaikkina vuorokauden aikoina ja viikonpäivinä. Vaara- ja uhkatilanteissa sekä onnettomuuksissa tulee tilanteita, joissa tarvitaan sosiaalipalveluja kiireellisesti.

Sosiaalipäivystyksen asiakkaita ovat erityisesti kiireellisesti hoivaa, turvaa ja apua tarvitsevat lapset, mutta myös muut kiireellistä apua tarvitsevat henkilöt. Esimerkkejä tilanteista, joissa sosiaalipäivystystä tarvitaan:

  • Lapseen/nuoreen kohdistunut väkivalta (myös seksuaalinen)
  • Nuoren tai lapsen katoaminen/karkaaminen
  • Huoltajan runsas päihteidenkäyttö (vaikuttaa lasten hyvinvointiin)
  • Huoltajan rikosepäily/väkivalta/riita/ vakava mielenterveysongelma
  • Lastensuojeluilmoitus, joka edellyttää välittömiä toimenpiteitä
  • Nuoren tekemät rikokset/rikkeet/rikosepäilyt
  • Nuoren tekemä itsemurha/itsemurhayritys
  • Nuoren päihteiden käyttö/aggressiivisuus perheenjäseniä kohtaan
  • Riidat vanhempien kanssa rajoista
  • Tapaamisriidat
  • Pienten lasten hoidontarve huoltajan sairastuessa äkillisesti
  • Huoltajan kuolema (itsemurha, onnettomuus)

Esitämme, että vuoden 2010 talousarvioon kirjataan sosiaalipäivystysyksikön perustaminen Kriisikeskus Mobilen yhteyteen. Yksikössä olisi sosiaalityöntekijöitä vuorotyössä. Yksikkö hoitaisi sekä virka-aikaisen että virka-ajan ulkopuolisen päivystystyön.

Tällä hetkellä sosiaalipäivystys on järjestetty Jyväskylässä virka-aikaan niin, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on kiertävät päivystysvuorot. Lastensuojelun työntekijäresurssien ollessa muutenkin niukka, päivystystyö heikentää sosiaalityöntekijöiden mahdollisuutta keskittyä varsinaisiin lastensuojelulain mukaisiin työtehtäviinsä.

Virka-ajan ulkopuolinen sosiaalipäivystys on nyt järjestetty maakunnallisesti niin, että Kriisikeskus Mobile toimii ns. etupäivystäjänä ja sosiaalityöntekijät toimivat virkatyönsä ohessa virka-ajan ulkopuolisina sosiaalipäivystäjinä. Päivystysvuoro on viikon mittainen. Virka-ajan ulkopuolinen työ kuormittaa huomattavasti sosiaalityöntekijöiden jaksamista sekä vie myös virka-aikaista työaikaa (päivystyscaset pitää siirtää virka-aikaan alueiden työntekijöille).

Ongelmana on myös ollut löytää sosiaalityöntekijöitä, jotka suostuvat tekemään päivystystyötä raskaan päivätyön kanssa yhtäaikaisesti. Yksikön kustannukset Jyväskylälle olisivat arviolta noin 70 000 euroa enemmän kuin nykyinen järjestely. Sosiaalipäivystysyksikkö parantaisi niin sosiaalipäivystyksen kuin virka-aikaisen lastensuojelutyön laatua.

Lisätietoja: Maia Fandi



Valtuustoaloite Linux-päätteiden käytön lisäämisestä sivistystoimessa

tuxsvg1Jyväskylän kouluissa on vuodesta 2006 lähtien ollut käynnissä Linux-päätejärjestelmiin perustuva kokeilu Kortepohjan koululla. Kokeilua on sittemmin laajennettu myös Viitaniemen ja Kilpisen kouluihin. Linux-päätteen käyttö on havaittu yhtä helpoksi tai ne on havaittu jopa helppokäyttöisemmiksi kuin perinteiset Windows-työasemat. Päätetietokoneet toimivat lisäksi nopeammin ja tietokoneiden määrää on ollut mahdollista lisätä edullisesti.

Lappeenrannan kaupungissa on laskettu yhden Windows-työaseman maksavan kaupungin sivistystoimelle noin 400 euroa vuodessa. Yhden Linux-päätetietokoneen kustannuksiksi arvioidaan 140 euroa vuodessa. Jyväskylään sovitettuna nämä luvut tarkoittavat, että siirtymällä opetuskäytössä Windows-työasemista Linux-päätejärjestelmiin voitaisiin sivistystoimessa säästää joka vuosi yli 500 000 euroa. Jatka artikkelin ‘Valtuustoaloite Linux-päätteiden käytön lisäämisestä sivistystoimessa’ lukemista

Valtuustoaloite kansalaistoiminnan avustusten koordinoimisesta

Jyväskylän kaupungissa on tehty työtä kolmannen sektorin ja kaupungin välisen kumppanuuden linjaamiseksi. Järjestöjen toiminnan kannalta on hyvin tärkeää luoda yksiselitteinen ja tasapuolinen käytäntö kansalaistoiminnan tukemisesta. Tällä hetkellä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluita täydentävää, ennaltaehkäisevää kolmannen sektorin toimintaa ei voida tukea, koska sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole linjannut avustuspäätösasiaa eikä budjetoinut lainkaan rahaa avustuksiin. Avustusten hakukäytännöt ovat herättäneet hämmennystä, kun järjestöavustukset on keskitetty kulttuurilautakuntaan, joka omissa ohjeissaan ei kuitenkaan huomioi muita hallinnonaloja koskevia avustushakemuksia. Käytännössä tietyt toimijat eivät ole voineet hakea avustuksia mistään ja ovat joutuneet eriarvoiseen asemaan.

Me allekirjoittaneet esitämme, että uudessa Jyväskylässä järjestöjen ja kansalaistoiminnan avustusmäärärahat, niiden hakeminen sekä myöntämisperusteet selkeytetään ja avustukset keskitetään yksikköön, joka vastaa myös kansalaistoiminnan kehittämisestä.

22.9.2008

Anna Autere

allekirjoittajina 29 valtuutettua

Valtuustoaloite esteettömän rakentamisen valvonnasta

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Jyväskylän kaupunki luo yhtenäiset ohjeet rakennusvalvontavirastolle esteettömän rakentamisen edistämiseksi. Jatka artikkelin ‘Valtuustoaloite esteettömän rakentamisen valvonnasta’ lukemista

Valtuustoaloite taidepainotteisen lukion perustamisesta Jyväskylään

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että uuteen Jyväskylään perustetaan kuvataidelukio. Lukiotarjonnassa ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta valita taidepainotteista vaihtoehtoa, ellei lukuun oteta Petäjäveden lukion kaksoistutkintoa yhteistyössä käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kanssa. Kuvataidelukio (johon voisi sisällyttää painotuksia myös esim. tanssitaiteen ja teatterityön suuntaan) rikastuttaisi oleellisesti olemassa olevan lukiokoulutuksen sisältöjä ja vahvistaisi kulttuurin ja taiteen alueelle suuntautumista sekä antaisi taiteesta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuden jatkaa toisen asteen opintoja omassa kotikaupungissa.

Jyväskylässä 17.3.2008

Anna Autere (vihr.)

10 allekirjoittajaa

Valtuustoaloite lapsiperheiden ennaltaehkäisevän kotipalvelun kehittämiseksi

Paljon on puhuttu vanhemmuuden tukemisesta, vanhempien jaksamisesta ja ennaltaehkäisevän työn tärkeydestä. Näille asioille on todellakin aika tehdä jotain konkreettista. Subventio, jonka kaupunki sijoittaa lapsiperheiden varhaiseen tukeen, maksaa itsensä hyvin takaisin paremmin voivien perheiden muodossa. Jatka artikkelin ‘Valtuustoaloite lapsiperheiden ennaltaehkäisevän kotipalvelun kehittämiseksi’ lukemista