Kaupunginvaltuuston kokous 27.3.2017

Asia: Hallintosääntö 1.6.2017 alkaen

Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan tärkeä ja keskeinen ohjausväline.

Tähän hallintosääntöön on nyt sisällytetty kaikki aikaisemmin erilliset johtosäännöt ja valtuuston työjärjestys. Uusi päivitetty hallintosääntö vastaa myös uuden kuntalain säännöksiä. Tätä aikaisempaa laajempaa hallintosääntöä on valmisteltu pitkään ja se tulee selkeyttämään kokonaisuutta.

Jyväskylän kaupungissa valtuuston poliittiset ryhmät sopivat viime lokakuussa yhdessä poliittisen johtamisjärjestelmän uudistamisesta.  Vastaisuudessa lautakuntien varsinaiset jäsenet ovat kaupunginvaltuutettuja tai varavaltuutettuja mikä tuo lisää vastuuta lautakuntien työskentelyyn. Vihreä ryhmä on myös tyytyväinen lautakuntien ja muiden toimielinten etukäteen määrättyyn kokoon, se vähentää isojen poliittisten ryhmien mahdollisuutta kasvattaa omaa valtaansa pienempien kustannuksella.

Jatkossa puheenjohtajien vuosipalkkioiden lisäksi mahdollistetaan johtaville luottamushenkilöille myös osa-aikaisuus. Puolipäiväisyyden mahdollistaminen kaupunginvaltuuston tai –hallituksen puheenjohtajalle on tarpeellista työmäärän takia, mutta Vihreä ryhmä haluaa tehdä selkeän eron pormestarimallin ja vaalituloksen jälkeen ryhmien välisten neuvotteluiden ja sopimisen kautta valittavien luottamushenkilöiden välillä. Pormestari voi olla päätoiminen, muu luottamushenkilö taas korkeintaan osa-aikainen.

Vihreät myös kannattavat harkinnan jälkeen kaupunginhallituksen alaisen konsernijaoston perustamista tytäryhteisöjen omistajaohjauksen tehostamiseksi. Aika näyttää onko jaosto toimiva malli vai löydetäänkö joku muu parempi tapa millä myös poliittinen omistajaohjaus toteutuu nykyistä paremmin.

Uuden hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi tulee kaikki palveluverkkoon liittyvät konkreettiset päätökset kun aikaisemmin valtuusto on päättänyt vain suurista ja periaatteellisista linjoista. Onkin tärkeää, että kaupunkilaisten arkeen konkreettisesti vaikuttavat päätökset tehdään valtuustossa, jonka kokoukset ovat julkisia. Päätökset pitää voida perustella avoimesti ja ymmärrettävästi.

Tilapalvelun liikelaitoksen tilannetta ja tulevaa organisointia on hyvä miettiä huolellisesti ja tehdä lopulliset päätökset vasta uuden kaupunginhallituksen harkinnalla vuoden 2017 syksyllä.

Vihreälle ryhmälle sopii uusi vaalien jälkeen voimaan tuleva palkkiosääntö ja mielestämme on tärkeää saada se hyväksyttyä tässä valtuustokauden loppuvaiheessa. Näin uuden valtuuston ei tarvitse käsitellä omaa asiaansa ja se voi keskittyä muuhun työntekoon.

  • Tuija Mäkinen, valtuustoryhmän puheenjohtaja