31.12.2013

Jyväskylä suunnittelee purkavansa oleskelu- ja korttelileikkipuistoja sekä uimarantoja kustannussäästöjen aikaansaamiseksi. Säästöjen etsiminen on tarpeellista ja pakollista, mutta keinovalikoima on suppea. Keskisuomalainen uutisoi 23.12. puistojen purkamisesta. Uutisessa eräs asukas pohti kaupunkilaisten ottamista mukaan puistoista huolehtimiseen.

Kaupungin viherpalvelut on suhtautunut tähän asti epäilevästi kaupunkilaisten osallistumiseen yhteisestä ympäristöstämme huolehtimiseen. Kaupunkilaiset ovat tarjoutuneet pitämään yhteisesti huolta puistoista ja paikallinen yhdistys on lupautunut karsimaan pyörä- ja kävelyteiden näkemäestepuskia vaaratilanteiden ehkäisemiseksi. Kaikki toiminta tapahtuisi luonnollisesti kaupungin työntekijöiden ohjeistuksella. Kaupunkilaiset ovat tarjonneet apua aktiivisesti, mutta sitä ei oteta vastaan. Mistä siis kiikastaa?

Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi syksyllä 2012 viherpoliittisen ohjelman, jonka yhtenä ajatuksena on synnyttää uusia ja herättää henkiin unohtuneita yhteistyömahdollisuuksia asukkaiden, yhdistysten ja yritysten kanssa. Viherpolitiikan ohella asukkaiden aktivoimisesta, yhteistyöstä ja kuntalaisten osallisuudesta on kirjattu mm. kaupunkistrategiaan. Kun käytäntö poikkeaa periaatteista, herää kysymys onko meillä taas kerran käsissä ohjelma, jonka tavoitteet jäävät sanojen tasolle?

Helsingissä on toteutettu menestyksekkäästi Hyvä kasvaa Helsingissä -ohjelmaa. Ohjelmassa etsitään puistokummeja pitämään huolta puistoista, siivotaan roskia yhdessä ja kannustetaan ihmisiä pitämään huolta ympäristöstä. Helsinki on saanut kannustettua puistokummeiksi mukaan lähes 500 kaupunkilaista. Myös Jyväskylän viherpoliittinen ohjelma kannustaa kaupunkilaisia mukaan ja korostaa kaikille yhteisten lähiliikuntapaikkojen ja viherpuistojen tärkeyttä viihtyisyyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Miksi siis Jyväskylässä kaupunkilaisia ei oteta mukaan huolehtimaan yhteisistä puistoista ja leikkipaikoista, meidän yhteisistä takapihoistamme?

Kaisa Peltonen
kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Maia Fandi
kaupunginvaltuutettu (vihr.)
Jyväskylä

Tämä mielipidekirjoitus julkaistiin Keskisuomalaisessa 31.12.2013.

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

KSML 3.1.2014 Vesa Lehtinen: Asukasyhteistyölle on sijansa

KSML 4.1.2014 Erkki Huovinen: Asukkaita moitittiin puistojen hoidosta

KSML 18.1.2014 Marja Kupari, Kaisa Peltonen ja Virpi Kauko: Hyvinvointia lisää osallistumalla