JyVin kuntavaaliavaus 18.2.2017 Jyväskylän kävelykadulla.

 

Jyväskylän Vihreiden kuntavaaliohjelma on julkaistu!

Jyväskylän Vihreät avasi kuntavaalikampanjansa ja julkaisi vaaliohjelmansa  Jyväskylän kävelykadulla lauantaina 18.2.2017. Jyväskylän Vihreiden kuntavaaliohjelman kärkiteemat ovat koulutus, köyhyyden vähentäminen, työllisyys ja ympäristö. Vihreät painottaa, että kuntavaaleissa on kyse ennen kaikkea kestävän kehityksen tavoitteista. Kaupungin päätöksenteolla esimerkiksi energiaa ja liikennettä koskevissa asioissa on suuri merkitys: kotimaisen, uusiutuvan energian käyttöönottoa on tärkeää edistää. Kiertotalous ja kestävän tulevaisuuden keksinnöt tuovat Jyväskylään myös työpaikkoja. Luonnon monimuotoisuuden suojelu on tärkeää myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Esteettömyys ja palveluiden saavutettavuus tekevät Jyväskylästä hyvän asuinpaikan kaikille.

Jyväskylän Vihreät korostaa ihmisten osallistamista, avoimuutta ja tutkimustiedon käyttämistä päätöksenteossa. Kestävän tulevaisuuden rakentaminen tekee Jyväskylästä hyvän kaupungin myös tuleville sukupolville. Jyväskylän tuleekin olla kaupunki, missä lapset varhaiskasvatuksesta alkaen saavat parhaan mahdollisen tuen oppimiseen ja hyvinvoivaan elämään.

Vihreät nimesivät lisää uusia ehdokkaita  kokouksessa 15.2.. Ehdolle asetettiin Veikko Ahola, Jasmine Dietz, Mira-Maria Heinonen, Arjo Heinsola, Vesa Kaakkuriniemi, Antti-Juhani Kaijanaho, Saima Kaunismaa, Joachim Kratochvil, Kati Laakso, Meri Lumela, Petri Mutka, Pantse Paunonen, Kaisa Peltonen, Ninna Salakka, Emilia Tahkola, Petri Turunen, Tanja Tuulinen, Antti Törmälä, Ari Wahlstedt ja Sari Viinikainen. Tammikuussa nimettiin Mauno Harju, Leevi Hänninen, Koponen Joonas Koponen, Leena Lyytinen, Juuso Marttila, Tuija Mäkinen, Jouko Pulkkinen ja Heikki Susiluoma.

Nimettyjä ehdokkaita on tällä hetkellä 73 henkeä. Ehdokasasettelu jatkuu 28.2.2017 saakka.

Lue lisää …