Kuukausi: helmikuu 2012
-
Hallituksen kokouksen 23.2.2012 päätöksiä
JyVi:n hallitus piti kokouksen. Käytiin läpi kunnallisia ja kunnallisvaali- sekä presidentinvaaliasioita, seuraava avoin vaalityöryhmä kokoontuu 5.3. klo 17 Sepänkeskuksessa. Keskusteltiin avoimuudesta ja päätettiin mm. että pj laittaa Facebook-sivuille kokouksen jälkeen yhteenvetoa päätöksistä. (!). Hyväksyttiin uusia jäseniä, joille lähtee piakkoin jäsenkirje. Päätettiin pitää kevätkokous 15.3.2012 klo 18 Sepänkeskuksessa. Sääntömääräisten tilinpäätösasioiden lisäksi kevätkokouksessa esillä mm. kunnallisvaaliehdokkaiden asettaminen,…
-
Mahtavaa! Kiitos Keski-Suomi!
Kun syyskuulla aloittelin Pekka Haavisto presidentiksi 2012 Keski-Suomen kampanjan yhteyshenkilönä, en osannut kuvitella, että olen presidentinvaalien toisen kierroksen jälkeen kirjoittamassa tätä viestiä. Kiitos todellakin Keski-Suomi: vaikka valtakunnallisesti ja maakunnassakin hävisimme tämän vaalin, niin olemme myös voittajia. Pekka sai Keski-Suomessa 42,2 % äänistä, kun koko Suomen osuus oli 37,4 %. Vaalipäivänä annetuista äänistä Pekka sai 50,2…
-
Kiitokset kampanjasta!
Vaalikampanjamme lähestyy loppuaan. Vielä muutaman tunnin ajan jatkuvat Pekka-festarit Jyväskylän Vakiopaineessa ja Redneckissä. Sunnuntaina keskitymme vaalipäivän viettoon. Tervetuloa vaalivalvojaisiin ravintola Hemingways’iin klo 19.30 alkaen! Erinomaisesta vaalikampanjasta ja tuesta kiittäen Petri Vähäkangas Pekka Haavisto presidentiksi 2012 – Keski-Suomen kampanjapäällikkö
-
Pekkafestarit Jyväskylässä 3.-4-2.
Jyväskylässä järjestetään 3-4.2 kaupunkifestivaali Pekka Haaviston presidentivaalikampanjan tueksi. Festivaali koostuu useista eri esittäväntaiteen lajeista, ja tapahtuu useissa paikoissa ympäri Jyväskylää 2 päivän aikana. Lisätietoja ohjelmasta tapahtuman kotisivuilta: http://www.pekkafestarit.info Haastatteluja antaa Pekkafestareiden projektipäällikkö, muusikko ja tapahtumatuotannon ammattilainen Sampo-Ilmari Tuhkalehto, puhelinnumero 045 277 3208. Pekkafestarit toteuttaa yhteistyössä Pekka Haavisto presidentiksi 2012 Keski-Suomi ja tapahtumatuotantoyhtiö Ace Revolutions.
-
Pekka-festarit Jyväskylässä
-
Pekka-festarit
Pekkafestarit Kaupunkifestivaali Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tueksi Jyväskylässä pe 3.2 ja la 4.2. Kaikkiin tapahtumiin vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu. Tulot käytetään Pekka Haavisto presidentiksi 2012 Keski-Suomen kampanjaan. (Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.) Ohjelma: PERJANTAI 3.2.2012. POPPARI www.jazz-bar.com/ (Illan esiintymisajat tarkentuvat lähempänä.) ESIINTYJÄT: Sampo-Ilmari Tuhkalehto www.facebook.com/pages/Sampo-Ilmari-Tuhkalehto/148782801822014 (www.facebook.com/Tuhkalehto) Full Blast www.facebook.com/FullBlast.Bilebandi Elisa Laiho www.elisalaiho.com Virta www.virta.bandcamp.com Whitelines www.myspace.com/whitelinesrock Elias Kahila Band…
